Neppa saapui kotiimme ja sydämiimme syyskuussa 2003. 12 vuotta ja 6 kuukautta sain jakaa arkeni yhdessä tämän ylimaallisen älykkään pallohullun kanssa, joka usein koetteli hermojamme sekä itsepäisyydellään että ilkikurisilla kolttosillaan, mutta myös valloitti koko perheemme elämää suuremmalla persoonallaan. Neppa oli laulava uimamaisteri ja sienikoira, joka ymmärsi puhetta joskus pelottavankin hyvin. Vielä vanhoilla päivilläänkin Neppa oli ikuinen hommakoira, joka halusi aina osallistua kaikkeen toimintaan, oli se tiskikoneen täyttöä, puiden hakkausta tai ahventen kalastusta. Marjojen keruu oli Nepan mielestä huippuhommaa. Kaikki marjat mustikoista variksenmarjoihin maistui tälle hassulle herkkusuulle, jonka kanssa joutui välillä oikein taistelemaan parhaista marjamättäistä.

Kolme ja puoli kuukautta sitten huhtikuussa 2016 jouduin suureksi surukseni päästämään tämän rakkaimman ystäväni ja perheenjäsenemme vihreämmille niityille takaraajojen halvauksen takia. Kirjoitan tästä blogiin vasta nyt, koska suru on ollut liian suurta, jotta olisin kyennyt tekemään sen aikaisemmin.

Nepan takajaloissa alkoi ilmetä heikkenemistä tämän vuoden maaliskuun puolella. Tilanne pysyi monta viikkoa hyvin lievänä, kunnes huhtikuussa jalkojen hallinta meni viikossa niin pahaksi, että ainoa vaihtoehto oli päästää Neppa pois. Onneksemme Nepalla ei ollut kipuja, ja se oli loppuun asti iloinen ja ilkikurinen itsensä. Jalat eivät vaan kantaneet enää kunnolla, ja kun koira sotkeutuu omiin jalkoihinsa eikä pysy pystyssä eikä siten kykene ulkoilemaan, ovat vaihtoehdot vähissä.

Neppa jää ikuisesti sydämiimme ja muistoihimme elämään, vaikka ei enää fyysisesti olekaan keskuudessamme. Hassua kyllä, etenkin Ninja, perheemme nuorin perro, on Nepan poismenon jälkeen alkanut osoittaa eräitä hyvin Neppamaisia piirteitä joita Ninjalla ei aiemmin ole ollut. Ehkä osa Nepan hengestä siirtyi koirasiskoon elämään <3.

Neppa noin kolmen kuukauden ikäisenä karvapallona.

Omaa rakasta Neppaansa ikävöiden

-Heidi